maanantai 7. toukokuuta 2012

Designlauantai Bertassa (Ruotsinsalmenkatu 18)



Toiminimi Susitaika piti siis ensimmäisen Designlauantain Bertassa. Kyseinen tapahtuma pidettiin tällä kertaa noin kahden viikon varoitusajalla, ja paikalle eksyneiden määrä oli ihan OK, ottaen huomioon kuinka uusi juttu Bertta kuitenkin Kotkassa on. Suurin osa paikalle pistäytyneistä oli tuttuja, mutta hauskasti Berttaan eksyi myös yksi mukava tyttönen Helsingistä. Hän oli lähtenyt roadtripille siippansa kanssa, ajatuksena "Missä ei olla ennen käyty?" ja kaikista paikoista Kotkassa hän päätyi MEIDÄN MESTAAN! Otettiin tämä mukava ihminen avosylin vastaan ja vaihdettiin Kotka-tietoutta hänen kanssaan. Ei, meillä ei ole yliopistoa. Ei, meillä ei voi opiskella mitään kulttuuriin liittyvää, ellei puhuta erillisistä opistoista, kansanopistosta tai peruskoulun ja lukion kuviksentunneista. Niinpä.



Koskapa Bertassa ei ole erikseen paikkoja mihin ripustaa näytteille vaatteita, enkä omista niin montaa mallinukkea (minulla on vain Helena), laitoin monen monta hengaria roikkumaan katosta. Niihin oli sitten hyvä laittaa vaatteita roikkumaan. Hanna-Elinalla kun sattui olemaan uskomaton määrä irtohengareita ;)

Tein aamulla myös porkkanakakkua, jota useat mielellään ostelivat. Yllättävää kyllä, sain myös pari asiaa myytyä; kirjottua pitsiä, kassin ja tyynyn. Myymäni kassi oli näitä Roosanauhakeräys-kasseja, joista en tunnu pääsevän millään eroon (yksi on vielä! 8e/kassi, 2e Roosanauhakeräykseen!).



Kaikenkaikkiaan jäi kyllä oikein positiivinen mieli, vaikkakin osallistujia olisi toki saanut olla enemmän. Tosin suurin osa kutsutuista olivat kavereitani, ja suurin osa heistä on jo nähnyt melkeinpä kaikki vaatteeni jo pariinkin otteeseen, joten..... Mutta se ei estänyt muitakaan tulemasta, prkl! Sain jopa vain vähän käytetyn ruusun (jonka ystäväni antoi minulle, kun oli sen itse opintotoimistosta saanut insinööriydyttyään).



Aurinko paistoi taas täydeltä terältä koko päivän, mutta koska olin itse saapunut niin aikaisin paikalle (ennen kymmentä), minua paleli kovasti pitkässä hameessa ja korseletissa. Olisi sittenkin pitänyt ottaa jokin pitkähihainen! Kahvilan rauhassa oli mukava jutella hyvien ihmisten kanssa ja fiilistellä paremmaksi muuttunutta päivää. Aamu oli eeppisen hankala, muunmuassa loppui liimapistoolista liima kesken tekemisen! :D Enkä voi sanoa porkkanakakkua onnistuneeksi, vaikka ihmiset siitä pitivätkin.



Olimme siis Bertassa lauantaina 28.4.2012 klo 10-15, ja ihan pikkuisen ylikin koska oli niin kivoja ihmisiä paikalla ettei tullut kiire pois. Toisin kuin joissain muissa töissä välillä, omasta näyttelystä ei tullut uskomatonta kiirettä pois. En kertaakaan katsonut kelloa miettien "milloin pääsen pois?!". Ja sen pituinen se.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti