sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Time for tea.

Eli Emilie soi, ja Laura väsää kaikkea. Tällä kertaa olin tekemässä ns sling bagia, mutta elämä tuli tielle, eikä se ole vieläkään täysin valmis. Kuvia tekemisestä saatte silti. Eli siis, ostin aivan ihanan herkullisia kirjontakuvioita (joita aion käyttää myös myyntituotteissa, hox!) Urban Threadsilta ja kirjoin niitä valkoiseen puuvillakankaaseen. Sen jälkeen upotin kankaanpalat teeveteen, johon vielä mieheni ehdotuksesta lisäsin punaviiniä.



Koska sinne meni mukaan punaviiniä, oli tulos minun makuuni ihan vähän liian punainen. Noh, kai mä selviän tämän kanssa. Kuvassa värjäyksen lopputulos, ja Amerikasta (UT:n blogista) voittamani Beast of Caerlbannog, joka auttaa minua vastedes jokaisessa kirjontaongelmassani (ja syö sakseni, etten niitä enää löydä). Kuvassa näkyy myös yksi pussukoista, joka on tulossa myyntiin Dark Markettiin 7.7. Tampereelle (Lumous-festarin yhteydessä oleva myyntitapahtuma).



No, mitä muuta tänne kuuluu kuin kirjontakoneen ääniä? Piti pistää puska sileäksi tuosta pihan ympäriltä. Alkoi ottamaan aivoon tuo orapihlaja ihan uudella tasolla, joten päätin vetästä sen palasiksi. Siitä syntyi uskomaton määrä puujätettä, ja pitikin tilata iiiiso lava, jolle miehen kanssa viskottiin sitten niitä puskanrippeitä polttavassa keskipäivän auringossa.



Hitto, kyllä mulla varmaan olisi muutakin ollut, mutta nyt ei tule mieleen. Sen voin ainakin kertoa, että juhannuksen olen viettänyt oikein mielenkiintoisissa merkeissä. Nimittäin, keskiviikkona mulla alkoi olemaan jo oikeasti hankala olla, sitten torstaina piti lähteä töistä etuajassa hakemaan vähän troppeja lääkäriltä ja perjantaina 5h työpäivän jälkeen tuntui aivan kuolemalta. Olen siis vain räkinyt ja yskinyt ja maannut koko juhannuksen. Olen myös pistänyt kirjontakoneeni kirjomaan ihan pirusti mustaa pitsiä, erilaisia pitsejä. They are SOOO pretty! Sitten pitää vielä integroida niitä asioihin. Kyllä tää tästä lähtee :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti